Energiatehokkaat datakeskukset ISO-työryhmän kuulumisia

ERF-standardi lähestyy maalia

Vuosi 2017 oli ISO SC39 / SFS SR311 työryhmän työskentelyn osalta toimintaa täynnä, toisaalta standardien valmistuminen kestää pidempään kuin asiantuntijat alunperin osasivat arvioida.

ERF-standardin (30134-6) osalta vuosi alkoi viimeisillä muokkauksilla ja valmistautumisella CD-äänestykseen. ERF-standardia käsiteltiin toukokuussa ISO SC39 WG1 kokouksessa joka järjestettiin Sunny Valessa Kaliforniassa, Suomesta kokoukseen osallistuivat Markus Leinonen (ERF/ 20133-editori) ja Timo Kemppainen (seurantaryhmän jäsen). Kokouksessa ERF-standardi päätettiin siirtää ensimmäiseen CD-äänestykseen. CD-äänestyksen tulokset käsiteltiin lokakuun kokouksessa Frankfurtissa, jossa kuitenkin todettiin muutoksia vaadittavan niin paljon että se vaatii uuden CD-äänestyksen. Frankfurtissa oli Suomesta paikalla Markus Lehtonen ja Mikko Aho (seurantaryhmän pj). Standardin editori Markus Leinonen on loppuvuoden 2017 aikana ansiokkaasti työstänyt dokumenttia uuteen uskoon ja uusi äänestys alkaa tammikuun 2018 aikana. Suomen työryhmä on toiveikas sen suhteen että CD-äänestys hyväksytään toukokuun F2F-kokouksessa ja että standardi saataisiin julkaistua vielä 2018 aikana.

Suomi ja Markus Lehtonen ovat toimineen vuoden 2017 aikana editoijana myös ISO TR 30133 Guidelines for resource efficient data centres dokumentissa. Dokumentti käsittelee Yleisiä datakeskuksen ominaisuuksia ja se julkistettaneen alkuvuonna 2018.

EN 50600 ISO-standardiksi

Vuoden 2017 aikana perustettiin myös uusi työryhmä SC39 WG3 jonka työn lähtökohtana on datakeskusten rakenteet, tarkoituksena on ainakin kääntää EN 50600 –standardi ISO-standardiksi. Tähän työryhmään etsitään parhaillaan asiasta kiinnostuneita asiantuntijoita, joten ota yhteyttä jos haluat mukaan.

Vuoden 2018 tavoitteet

Vuodelle 2018 Suomen seurantaryhmän pääasiallisena tavoitteena on saada ERF-standardi julkaistua sekä löytää uuteen WG3-työryhmään jäseniä. Tarkoituksena on myös yhdessä FDCF:n kanssa järjestää seminaari syksyllä jossa esitellään datakeskus työryhmien toimintaa tarkemmin. SR311-työryhmä kokoontuu normaalisti n. 4-6 kertaa vuodessa, Helsingin Kampissa.

Miten voin osallistua ja liittyä työryhmään

Jos haluat osallistua seuraamaan tai tekemään konesalien energiatehokkuuden globaaleja standardeja: ilmoittaudu Mikko Aholle osoitteessa: fdcf-standardointi@fdcf.fi tai suoraan SFS:lle elina.huttunen@sfs.fi

ISO-WGISO SC39 Working group visiting Helsinki at SFS premises. Event was organized in co-operation with SFS, FDCF and ISO

Mikko Aho

 

Writer: Mikko Aho, Rittal, chairman of SFS SR311 working group in Finland and member of the board at FDCF.